Rakentaminen aiheuttaa maailmassa merkittävän kuormituksen ympäristölle. Muutoksien tekeminen on kuitenkin haastavaa ja hidasta monestakin syystä ja siksi ratkaisujen hakeminen ongelmaan on erityisen tärkeää.

Ruskon Betoni haluaa olla tarjoamassa tehokkaita ja ympäristön kannalta mahdollisimman pieniä päästöjä aiheuttavia ratkaisuja. Miten saada asiakkaat ja markkinat tähän jatkossa mukaan

Rakennusala on myös kärsinyt korkotason kohoamisesta, jonka vuoksi rakentaminen sekä alan kehittäminen on voimakkaasti pysähdyksissä. Tämä antaa mahdollisuuksia kehittää liiketoiminta sekä kilpailukykyä, kun ala lähtee taas voimakkaammin liikkeelle.

Ruskon Betoni Etelä Oy:n johtoryhmä koki yhteisen tahtotilan, tavoitteiden ja mittareiden määrittelyn keskeiseksi, jotta voidaan muodostaa tiekartta tuleville vuosille. Yhdessä pohdittiin myös tarvittavaa osaamista, yhteistyökumppaniverkostoa sekä asiakkailta tarvittavan tiedon keräämistä.

Double Roundin rooli oli toimia johtoryhmän neuvonantajana, tuoda soveltuvat käytännöt ja menetelmät työskentelyyn sekä koostaa yhteenveto seuraavista suositeltavista askelista. Mihin keskittyen ja millaisina kokonaisuuksina kannattaisi seuraavaksi lähteä etenemään. 

Tulevaisuuden kannalta keskeisiksi rakennuspalikoiksi tunnistettiin asiakasymmärryksen rakentaminen, systemaattiset toimenpiteet resurssitehokkuuden parantamiseksi sekä osaamisen kehittäminen. Lopputuloksina ja seurattavina mittareina toimivat sekä taloudelliset että ympäristölliset tulokset. Ellei rakennusalalla toteuteta todella tiukkaa säätelyä ympäristöllisiin asioihin liittyen on talouden ja ympäristön yhteinen tulos paras reitti saada riittävän isoja tuloksia aikaan. Näillä keinoilla Ruskon Betoni pystyy rakentamaan tulevaisuuden, joka on sen liiketoiminnalle ja ympäristölle kestävä.