Double Round kiertotalouden edistäjänä
Double Round Oy on 2020 perustettu suomalainen startup-yritys, joka auttaa yrityksiä ja julkisia toimijoita löytämään uusia mahdollisuuksia kiertotaloudesta sekä vähähiilisen liiketoimintamallin hyödyntämisessä. Käytännössä tämä tapahtuu konsultoimalla johtoa ja omistajia nykytilasta, uudesta suunnasta sekä liiketoimintamahdollisuuksista.
Kehittäminen tapahtuu tavoitteellisesti pitkällä aikavälillä ja osana sitä raaka-aineiden, tuotteiden ja palvelujen alkuperää, elinkaarta ja arvoketjuja tuodaan todennettavasti asiakkaiden saataville lohkoketju-teknologiaa hyödyntäen.
Double Round lähtee kiertotalouden mahdollisuuksiin positiivisella ja optimistisella asenteella. Vastuullisen kasvun edistämisessä työnsarka on valtava, mutta hyvien kokemuksia ja oivalluksien kautta voimme näyttää esimerkkiä ja kannustaa muita aloittamaan sekä eteenpäin. Rakennetaan siis yhdessä fiksumpaa ja kestävämpää tulevaisuutta.
Maailma on suljetun kierron järjestelmä. Suljetussa kierrossa ei tulisi tuottaa lainkaan hukkaa vaan kaikki pitäisi pystyä käyttämään tehokkaasti hyödyksi. Tähän tavoitteeseen pääseminen ei vaadi aina suuria pääomia tai uhrauksia vaan päättäväisyyttä ja fiksuja ideoita. Uskomme, että yhdessä voimme keksiä parempia ja tehokkaampia tapoja resurssien järkevämpään hyödyntämiseen puhutaan sitten teollisesta valmistuksesta, julkisesta organisaatiosta tai palveluyrityksen toiminnasta.
Kiertotaloudesta kilpailuetuja
Kiertotalous ja vastuullisuus on yrityksille ja organisaatioille loistava mahdollisuus parantaa toimintaansa sekä varautua tuleviin odotuksiin ja vaatimuksiin. Kiertotalouden tehokas hyödyntäminen mahdollistaa erilaisia kilpailuetuja: positiivisempi vastaanotto kuluttajamarkkinoilla, positiivinen yrityskuva organisaationa joka tekee asiat fiksusti ja oikein, kiinnostavampi ja riskittömämpi vaihtoehto sijoitusmarkkinoilla, pienemmät rajoitteet sekä erilaiset haittaverot tai -maksut tulevaisuudessa. Oikeastaan voisi todeta, että kiertotalouteen investoimalla voi saada vain pelkästään hyötyjä.
Double Round lähtee kiertotalouden mahdollisuuksiin positiivisella ja optimistisella asenteella. Kiertotalouden edistämisessä työnsarka on valtava, mutta hyvien kokemuksia ja oivalluksien kautta voimme näyttää esimerkkiä ja kannustaa muita aloittamaan sekä eteenpäin. Rakennetaan siis yhdessä fiksumpaa ja kestävämpää tulevaisuutta.
Kerromme mielellämme lisää! Ota meihin yhteyttä:
Asiakaspalvelu: servicedesk@doubleround.com
Yhteistyökumppanit ja tarjouspyynnöt: info@doubleround.com

Pihla Rautio
Yhteisö- ja asiakaskoordinaattori
pihla.rautio@doubleround.com

Ville Availa
Hallituksen puheenjohtaja, Senior Advisor
puhelin 040 514 5939
ville.availa@doubleround.com

Advisory board
Harri Salomäki
Harri työskentelee energia-alalla Elenia Verkko Oyj:n kumppanuuksista ja innovaatioista vastaavan yksikön päällikkönä. Harrilla on yli 10 vuoden kokemus kumppanuuksien ja toimitusketjujen johtamisesta sekä kehittämisestä.
Marko Paasu
Marko on 40-vuotias energia-alan moniosaaja ja toimitusjohtaja / yrittäjä Original Energy Finland Oy nimisessä yhtiössä. OE Finland on rakennetun ympäristön energia-asiantuntijayritys, joka tekee töitä erityisesti energiakiertotaloudessa esiintyvien ongelmien ratkaisemiseksi ja vähähiilisen yhteiskunnan mahdollistamiseksi.
Marko on toiminut vaativissa asiantuntijatehtävissä energia-, energiatehokkuus- ja kiinteistöalalla jo yli 15-vuoden ajan. Ennen yrittäjäksi siirtymistä hän toimi Vercon Oy nimisen yhtiön toimitusjohtajana ja rakensi yhtiöstä Suomen johtavan vedenkulutustiedon asiantuntijan. Tätä ennen hän toimi 5-vuoden ajan energiayhtiömaailmassa kiinteistöjen lämmitysratkaisuiden ja energiatehookuustoimien parissa Vattenfallilla ja Elenialla, ollen muunmuassa oman toimensa ohella Energiateollisuus Ry:n asiakkuustoimikunnan ja energiamarkkinat toimikunnan jäsen. Lisäksi ennen tätä hän on toiminut rakentamisen, kiinteistömanageerauksen ja energiatehokkkuustoimenpiteiden parissa koko ammatillisen uransa aikana.
Panu Kause
Panu on FIBRES Onlinen päävastuullinen yrittäjä. Hänen yrityksensä kehittämä FIBRES on jatkuvan ennakointi- ja tulevaisuustyön sovellus yrityksille ja konsulteille.
Viimeisten 25 vuoden aikana hän on ollut monessa mukana: Panu on entinen yritysjohtaja, konsultti ja vuokrajohtaja. Hänellä on myös 10 vuoden kokemus johtamisvalmentajana useissa Aalto Executive Educationin ohjelmissa. Panu on Suomen Strategisen johtamisen seuran jäsen ja VIP-jäsen kasvuyritysammattilaisten Boardman Grow -verkostossa.